Data Group Aames

DG Aames-loppuvuoden tiedote

Visma Nova vuodenvaihdeopas julkaistu

Päivitetyt vuodenvaihdeoppaat on julkaistu Visman Ohjeet-sivustolle.
Käsikirjan tarkoituksena on antaa sinulle ohjeet ja kuvaus vuodenvaihteessa tehtävistä toiminnoista. Ohjeissa on kerrottu tiivistetysti ohjelmissa tehtävät toimenpiteet. Ohjelmakohtaiset ohjeet löytyvät omista luvuistaan.

Muutos ostolaskujen vastaanottoon

Novassa on tähän saakka pystynyt vastaanottamaan ostolaskuja minkä tahansa operaattorin kautta, mutta vuodenvaihteesta alkaen ainoa käytettävissä oleva operaattori on Maventa (AutoInvoice).

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sinun on otettava käyttöösi verkkolaskupalvelu AutoInvoice voidaksesi vastaanottaa Novan ostoreskontraan verkkolaskuja.

2023 – Näkemyksiä tulevan vuoden teknologiasta ja työstä

Vuosi lähestyy loppuaan ja nyt on hyvä aika luoda katsaus tulevaan.

Tulevaisuuden ennustaminen voi olla hankalaa, koska muuttujia on paljon. Osa muutoksesta on kuitenkin hyvässä vauhdissa ja seuraukset ovat jo havaittavissa tai pääteltävissä. On hyvä pitää jalat maassa, mutta samalla seurata kehityksen kulkua ja varautua tulevaisuuteen parhaan kykymme mukaan.

Seuraavassa on parhaat arvauksemme teknologian näkökulmasta, mihin suuntaan vuosi 2023 meitä kuljettaa.

Ajankohtaista

Muutoksia hinnoitteluun 1.1.2023 alkaen

Kohonneiden kustannusten vuoksi joudumme tarkistamaan hinnoitteluamme ja korottamaan veloituksiamme. Olemme viimeksi korottaneet hintojamme 2013.

Uudet hinnat ovat voimassa 1.1.2023 alkaen.

Tuntityö, konsultointi ja opastus 150,00€/ alkava tunti
(tämän jälkeen laskutus 0,5h välein)
Asennustyöt 130,00€/ alkava tunti
(tämän jälkeen laskutus 0,5h välein)

Kiireellisyys lisä + 1 h
Iltalisä +50%
Viikonloppu +200%

Matkakulut:
Kilometrikorvaus 1,15€/km sis. ajoaika
Lähialuematkakorvaus 35,00€ (max.15km/siivu)

Jos sinulla on kysyttävää hinnoista, niin vastaamme kysymyksiinne mielellämme.